”Julkaistu Kainuun Sanomissa 30.8.2018”
Hallituskauden viimeinen budjettiriihi käytiin tällä viikolla. Budjetissa painotettiin työtä, turvallisuutta, kasvua ja osallisuutta, sekä ruoantuotannon turvaamista. Uskon tehtyjen päätösten vähentävän eriarvoisuutta ja olevan kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta oikeansuuntaisia.
Uusia avauksia tehtiin jo keväällä sovitun lisäksi. Silloin päätettiin käynnistää selvitys työllisyyden haasteista. Se toteutettiin TEM:n ja STM:n yhteishankkeena. Selvityshenkilöt Tuija Oivo ja Raija Kerätär ovat työnsä puolivälissä ja on tullut ilmi tarve erityiselle työkykyohjelmalle, joka on päätetty käynnistää ministeri Lindströmin johdolla.
Työttömyyden ongelmat ovat monen hallinnonalan yhteisiä. Työttömät eivät löydä palveluja, kunnat maksavat sakkomaksuja ja työllisyystilastot kertovat vain osan totuudesta. Pitkäaikaistyöttömien kohdalla on kyse erityisesti siitä, että palvelut ja tarve eivät kohtaa. On edelleen tarve toteuttaa niin sanottu Lex Lindström 2.0 eli pitkäaikaistyöttömien eläketuki yli viisi vuotta työttömänä olleille yli 60 –vuotiaille henkilöille.
Tämän lisäksi budjettiriihessä päätettiin järjestöjen palkkatuen kattoa nostaa. Kolmas sektori on pitkään työllistänyt pitkäaikaistyöttömiä järjestöihin rakentaen tärkeitä polkuja työelämään ja avoimille työmarkkinoille.
Kevään kehysriihessä päätimme lääkekaton alentamisesta ja vähimmäispäivärahojen korottamisesta työmarkkinatuen tasolle. Nyt uutena tehdään lisäksi sairauspäivärahan 55 päivän omavastuuaikaan muutoksia. Nykyään sairauspäivärahan maksamiseen voi tulla 55 päivän odotusaika, jos hakijalla ei ole edeltävää työtuloa tai edeltävää etuutta, jota voidaan käyttää sairauspäivärahan määrän laskemiseen. Tästä siirrytään kansalaisia yhdenvertaisemmin kohtelevaan menettelyyn.
Merkittävä päätös tehtiin myös yrittäjien perheenjäsenten aseman parantamiseksi. Jatkossa perheen yrityksessä työskentelevät perheenjäsenet, joilla ei ole omistusosuutta yrityksessä, katsottaisiin palkansaajiksi.
Maatalous kärsi poikkeuksellisen sateettomasta kesästä aiheuttaen jo muutoinkin koetelluille viljelijöille kohtuutonta haittaa. Tähän varaudutaan maatalouden kriisipaketilla sekä talousarvioissa että lisätalousarviossa. Samoin Välitä viljelijästä – hanke saa jatkoa. Elintarvikeomavaraisuuden turva on hyvinvoiva maatalousyrittäjä.
Eduskuntaryhmien jo aiemmin linjatun mukaisesti lisätään varoja sotiemme veteraanien kotiin vietäviin palveluihin. Veljet samalle viivalle – sotaveteraanien kotipalveluedut saadaan saman tasoisiksi kuin sotainvalideilla jo on.
Hyvää syksyä kaikille lukijoille!
Artikkeli Työkykyohjelma 1.0 ja Lex Lindström 2.0 julkaistiin ensimmäisen kerran Suomalainen blogi.